15 VIIDESTOISTA LUKU.
Jehovan Päivä

TIPKDayJHV.jpg (12601 bytes)

»Jehovan päivä», »koston päivä»
»vihan päivä»
– Suuron hädän aika. 
– Sen syy. 
– Raamatun todistus siitä. 
– Sen tuli ja myrsky, sen horuttaminen 
ja sulattaminen osoitetaan kuvannollisiksi. 
– Daavidin todistus. 
– Johanneksen todistus. 
– Nykyinen asema ja tulevaisuus-suunnitelmat, 
sellaisina kuin ne esiintyvät molemmille 
vihollismielisille leireille, kapitalisteille 
ja työmiehille. 
– Parannuskeino, joka ei tahdo onnistua. 
– Tämän todistaminen. 
– Pyhien asema hädän aikana ja 
heidän oikea suhteensa siihen

 

TIDayJHV3.jpg (2121 bytes)

 

 

 

"And except
those days should
be shortened,
there should
no flesh be saved;
but for the elect’s sake those days shall be shortened."
Matthew 24:22

 

 

Christ will be
the General
of Jehovah.

Jesus42EstelleCloudsF.jpg (3416 bytes)

     HERRAN (Jehovan) päiväksi» kutsutaan sitä ajanjaksoa, jolloin Jumalan valtakunta Kristuksen hallitessa vähitellen perustetaan maan päälle, jolloin tämän maailman valtakunnat häviävät ja Saatanan valta ja vaikutus ihmisten yli sidotaan.  Sitä kuvataan kaikkialla äärimmäisen hädän, ahdistuksen ja sekasorron synkäksi päiväksi, joka kohtaa ihmissukua.  

     Eikä ole ihme, jos mullistus, joka saa sellaisen kantavuuden ja vaatii niin suuria muutoksia, saa aikaan hätää.  Pienet vallankukmoukset ovat kaikkina aikoina aiheuttaneet hätää: mutta tämä joka tulee paljon suuremmaksi kuin mitkään edelliset, synnyttää hädän ajan, jonka kaltäista ei ole ollut aina siitä asti kuin ihmisiä on ollut olemassa – eikä myöskään koskaan tämän jälkeen tule olemaan. – Daniel 12:  1; Matteus 24:  21, 22.

     Sitä kutsutaan »Jehovan päiväksi», koska Kristus kuninkaallisella nimellä ja vallalla on läsnä Jehovan edustajana ja ottaa haltuunsa kaiken johdon tänä hädän aikana.  Hän on kuitenkin pikemmin Jehovan sotapäällikkö, joka laskee valtansa alle kaikki, kuin rauhanruhtinas, joka siiunaa kaikki.  

     Sitä mukaa kuin väärät ja epätäydelliset käsitykset ja järjestelmät kukistuvat, kohoitetaan kuitenkin uuden kukninkaan lippu, ja lopulta tunnustavat kaikki hänet kuninkaaitten kuninkaaksi ja kuknnioittavat häntä.  Siten esittävät profetat Kristuksen vallan perustamisen Jehovan [354] työksi:  

»Minä annan pakanat perinnöksesi ja maailman ääret omiksesi».  (Psalmi 2:  8.)  

»Niiden kuningasten päivinä on taivaan Junmala valmistava valtakunnan».  (Daniel 2: 44)  

     Vanhaikäinen istuutui, ja hänen eteensä vietiin eräs, joka oli ihmisen pojan kaltainen, ja tälle annettiin valta, jotta kaikki valtakunnat palvelisivat ja tottelisivat häntä.  (Daniel 7:  9:13, 14, 22, 27.)  Paavali selittää tämän lisäksi, että kun Kristus on täyttänyt hallituksensa tarkoituksen, 

»silloin itse Poikakin on alistuva sen [Isän] alle, joka on alistanut hänen allensa kaikki».  –1 Korinttol.  15: 28.

 

Law1.jpg (2385 bytes)

 

 

 

God has
established
certain laws
in harmony
with which
He operates.

     Tätä aikakautta kutsuttaan  »meidän Jumalamme koston päiväksi» ja »vihan päiväksi».  (Jesaja 61:  2; 63:  1 – 4 ; Psalmi 110: 5.)  Kuitenkin on suuri erehdys luulla, että tämä merkitsisi kirjaimellista vihaa tai jumalallista pahuutta.  Jumala on märännyt lait, joiden mukaan hän toimii.  

     Jos joku jostakin syystä tulee ristiriitaan näiden kanssa, niittää hän rangaistuksen tai vihan omasta menettelytavastaan.  Mutamaa harvaa lukuunottamatta, on ihmissuku aina hylijännyt Jumalan heille antamat neuvot, ja kuten olemme osoittaneet, hän on antanut heidän kulkea omia teitään ja unohtaa Jumalan ja hänen neuvonsa.  (Roomal. 1:  28.) 

     Siten rajoitti hän erityisen huloenpitonsa.  Aabrahamiin ja hänen jäkeläisiinsä, jotka tunnustivat haluavansa kulkea hänen teillään ja palvella häntä.  Heidän uppiniskaisuutensa kokonaisena kansana ja heidän sydämensä epärehellisyys Jumalaa kohtaan ei ainoastaan luonnollisella tavalla estänyt heitä vastaanottamasta Messiasta, vaan valmisti ja vei heidät yhtä lulonnollisesti siihen hätään, joka lopetti heidän kansallisen olemassaolonsa.

 

 

 

Trouble1.jpg (2122 bytes)
The "time of trouble" will be
the natural consequence of unrighteousness.

     Ja siten on se valo, jolla Kristuksen totinen seurakunta (ne, joiden nimet ovat kirjoitetut taivaissa) on valaisset maailmaa evankeliumikautena, todistanut sivistyneelle maailmalle, mikä ero on oikean ja väärän, hyvän ja pahan välillä, sekä tulevasta ajasta, [355] jolloin toinen palkitaan ja toinen rangaistaan.  (Johannes 16: 8 – 11; Apost. Teot 24: 25.)

    Tällä olisi ollut suuri vaikutus ihmisiin, jos he olisivat ottaneet vaarin Herran opetuksesta, mutta, tavallisuutensa mukaan ollen itsepäisiä, on heillä ollut hyvin vähän hyötyä Raamatun neuvoista, ja hätä Herran päivänä johtuu tästä laiminlyömisestä.  

     Sitä voidaan myöskin sanoa Jumalan vihaksi, jos paha johtuu hänen neuvojensa ylönkatsomisesta vääryyden rangaistuksena.  Toisessa valossa katsottuna on kuitenkin hätä, joka kohtaa maailmaa, luonnollinen eliitsestään seuraava synnin tulos, jonka tuloksen Jumala ennakolta näka.  Tästä hädästä olisivat hänen neuvonsa, jos niitä olisi toteltu, suojeleet sen.

The world
has disregarded God’s counsel.

 

The "voice of avarice"
--Get all you can...

Money3.jpg (3389 bytes)

Messiaan valtakunnan aikana ei voima eikä ahneus, vaan rakkaus 
päättää, mikä on oikein.

     Kun Jumalan sanoma seurakunnalle on ollut: »Antakaa ruumiinne eläväksi uhriksi»  (Roomal. 12: 1), niin on hänen sanomansa maailmalle ollut: 

»Varjele kielesi pahasta ja huulesi vilppiä puhumasta, vältä pahaa ja tee hyvää, etsi rauhaa ja tavoita sitä. »  (Psalmi 34: 14, 15.)

     Ainoastaan harvat ovat ottaneet vaarin jommasta kummasta sanomasta.  Ainoastaan pieni lauma on antautunut uhriksi, ja mitä maailmaan tulee, on se, joskin se on ottanut tunnuslauseekseen:  »Rehellisyys maan perii», ylimalkaan laiminlyöyt sen noudattamisen.  

     Pikemmin on se kuunnellut himon ääntä: Koeta saada niin paljon kuin voit rikkautta, kunniaa ja valtaa tässä maailmassa.  On yhden tekevää, miten sen saavutat tai kuka menettää voittosi kautta. Sanalla sanoen, ahdistus Herran päivänä ei tulisi eikä voisi tulla, jos Jumalan lain periaatteita olisi jossakin määrin noudatettu.  

     Tämä laki on lyhykäisyydessää: Sinun tunlee rakastaa Herraa Jumalaasi kaikesta sydämestäsi ja lähimmäistäsi niinkuin itsäsi.  (Matteus 22:  37 – 39.)  [356] Koska turmeltunut eli lihallinen mieli sotii tätä Jumalan lakia vastaan eikä tottele sitä, on hätä yhtä luonnollinen seuraus kuin elonkorjuu kylvöstä.

love2f.jpg (3705 bytes)

The selfish, stony heart of man
will become
a heart of flesh.

     Kaukana siitä, että lihallinen eli turmeltunut mieli rakastaisi lähimmäistään niinuin itseään, on se aina ollut itsekäs ja ahne ja usein tehnyt väkivaltaa ja murhia saadakseen itselleen sitä, joka oikeastaan kuulluu toisille.  

     Miten itsekkäisyys ilmeneekään, on periaate aina sama, muuittuen jonkunverran syntyperän, kasvatuksen ja ympäristön vaikkutuksesta.  Maailman kaikkien aikakausien aikana on se ollut sama ja pysyy aina sinä, kunnes Messiaan rautaisen hallituksen voiman kautta, ei valta eikä voitonhimo, vaan rakkaus päättää, mikä on oikein, saattaen sen voimaan.  

     Ihmiset pakoitetaan tähän, kunnes kaikki ovat saaneet oppia tuntemaan vanhurskaudellisen ja rakkaudellisen hallituksen etuisuuden verrattuna itsekkääseen voiman hallitukseen, kunnes ihmisen itsekäs, kivikova sydän totuuden ja vanhurskauden auringon vaikutuksesta vielä kerran on tullut sellaiseksi kuin se oli, kun Jumala selitti sen »sangen hyväksi» – lihasydämeksi. – Hesekiel 36: 26.

 

 

How did the
change from Godlike love
to selfishness
come about?

 

 

PKSustenance1.jpg (8404 bytes)

Sustenance became the principal aim
and interest of life.

      Jos lomme katseemme taaksepäin, niin voimme ilman vaikeutta nähdä, miten ihmisessä jumalallinen rakkaus ja hyväntahtoisuus muuttui kovaksi itsekkäisyydeksi.  Ne seikat, jotka aikaansaavat itsekkäisyyden, kohtasivat ihmisen, niinpian kuin hän tottelemattomuutensa kautta menetti Jumalan suosion ja karkoitettiin kodistaan Eedenissä, jossa hänen kaikki tarpeensa oli runsaati tyydytetty.  

     Kun meidän tuomitut ensimäiset vanhempamme menivät ulos Eedenistä ja alkoivat olemassaolon taistelun, koettaen pidentää elämäänsä äärimmäiseen rajaansa asti, kohtasi heitä heti ohdakkeet ja orjantappurat ja hedelmätön maaperä, ja taistelu kiakkea tätä vastaan aikaansai väsymystä ja sen otsan hien, jonka kaiken Herra oli edeltäpäin sanonut.  

     Vähitellan alkoivat henkiset ja siveelliset ominaisuudet kuihtua har joituksen [357] puutteesta, kun sitävastoin alhaisemmat ominaisuudet säilyivät alituisen harjoituksen kautta.  Toimeentulo tuli elämän tärkeimmäksi päämääräksi ja harrastukseksi, ja työn hinta tuli siksi mittapuuksi, jonka mukaan kaikki muut harrastukset arvosteltiin, ja mammonasta tuli maan herra.  

     Voimmeko siis ihmetellä, että ihminen tällaisten olosuhteitten vallitessa tuli itsekkääksi, voitonpyyntiseksi ja omaa parastaan katsovaksi, jokainen pyrkien saamaan haltuunsa niin paljon kuin mahdollista – ensin sitä, mikä oli välttämätöntä ja sitten mammonan lahjoittamaa kunniaa ja ylellisyyttä.  Tämä kaikki on johtunut luonnollisesta taipumuksesta, jota Saatana suuresti on käyttänyt hyväkseen.

The veil
of ignorance
and superstition
is now
being lifted.

 

Wealth brings
many evils
and some
blessings.

PKPalace1.jpg (7039 bytes)

Tietämättömyyđen ja 
taikauskon harsoa nosietaan.

     Kun maailma on ollut tietomättömyyden, rotuennakkoluulojen ja kansallisuusylpeyden j. n. e. vallassa ovat sen suuret rikkaudet kuluneina aikakausina olleet ylimalkaan muutamien harvojen –  hallitsijain – käsissä.  

     Näitä kohtaan, jotka ovat olleet ikäänkuin heidän kansallisuutensa edustajia, ovat kansat osottaneet orjankaltaista tottelevaisuutta.  He ovat olleet ylpeitä ja innostuneita näiden rikkauksista, aivan kuin ne olisivat olleet heidän omiaan.  

     Mutta kun lähestyi aika, jolloin Jehova aikoi asettaa kaiken ennalleen Messiaan kautta, alkoi hän kohoittaa tietämättömyyden ja taikauskon harsoa nykyaikasten apuneuvojen ja keksintöjen kautta.  Tällöin alkoi kansan yleinen kohoittaminen ja hallisijoitten valta väheni.  Maailman rikkaudet eivät enää ole sen kuninkaitten, vaan pääasialliset kansan käsissä.

     Vaikka rikkaus tuokin mukanaan paljon pahaa, tuo se myöskin mukanaan useita siunauksia: rikkaat saavat paremman kasvatuksen.  Siten nousevat he henkissessä suhteesa köyhemmä kansan yläpuolelle ja tulevat suuremmassa tahi vähemmässä [358] määrässä kosketukseen ruhtinashuoneitten kanssa.  

     Sentähden on olemassa ylimystö, jolla on sekä rahaa että sivistystä tukemmassa sen ahnaita pyrkimyksiä kaiken voittamiseksi, mikä suinkin vaan on mahdollista.  Maksoi mitä maksoi, he tahtovat olla eturivissä.

PKStudent1.jpg (7433 bytes)

As people
take advantage
of educational facilities, they
begin to think
for themselves.

      Kun valistus leviää ja kansat käyttävät hyväkseen nykyisiä runsaita tilaisuuksia sivistykseen, alkavat he ajatella omin päin.  Sisäisen itsekunnioituksen ja itsekkäisyyden perustuksella, jota kannustaa hitunen puolinaisia tietoja – toisinaan hyvin vaarallinen asia – kuvittelevat he keinoja ja tapoja, joilla kaikkien ja erityisesti heidän omia etujaan voidaan edistää ja parantaa sen vähemmistön kustannuksella, joiden käsissä omaisuus nykyään on.  

     Moni sellainen uskoo epäilemättä vilpittömästi, että mammonanpalvelijoitten (heidän toiselta puolen ja rikkaiden toiselta puolen) ristiriitaiset harrastukset voitaisiin helposti ja oikeudenmukaisesti tasoittaa, ja epäilemättä on heillä se tunne, että jos he olisivat rikkaitta, he olisivat paljoa ihmisystävällisempiä ja täysin halukkaita rakastamaan lähimäistää niinkuin itseään.

    Mutta he pettävät itsensä selvästi, sillä ne ovat todellakin harvat, jotka nykyisessä tilassaan osoittavat tällaista mieltä, ja ne, jotka vähässä eivät uskollisesti käytä tämän maailman hyvää, eivät olisi uskollisia, jos heillä olisi suuremmat rikkaudet.  Kokemus vahvistaa tämän, sillä muutamat kovasydämisimmistä rikkaitten joukossa ovat sillaisia, jotka äkkiä ovat kohonneet vaatimattomasta asemasta.

Hospital.jpg (12234 bytes)
Hospitals

Library.jpg (4945 bytes)
Libraries

      Vaikka me emme tietenkään puolusta minkään luokan ahneutta ja omaa etuaan katsovaa itsekkäisyyttä, vaan päinvastoin mitä suurimmassa määrässä moitimme sitä, niin on toiselta puolen aivan paikallaan huomauttaa, että niitä laitoksia, joita on rakennettu sairaita, avuttomia ja köyhiä varten, kuten turvakoteja, sairaaloita, köyhäinhuoneita, lainakirjastoja ja muita erilaisia toimenpiteitä, pikemmin [359] suuria joukkoja kuin rikkaita varten, pääasiallisesti kannatetaan rikkaitten varoilla, lahjoituksilla ja avustuksilla.

     Rikkaiden joukossa olevat hyväsydämiset ja ihmisystävälliset henkilöt ovat melkein aina olleet tällaisten laitosten alkuunpanijoita.  Näiden asiain hoitamiseen ei köyhemmällä luokalla ole tavallisesti aikaa eikä ylimalkaan tarvittavaa tietoa ja harrastusta saattaakseen niitä menestykselliseen toimintaan.

There has been
a growing
opposition between
the wealthy
and labor.

 

Capital vs. Labor

PKLaborers1.jpg (8453 bytes)

 

 

 

 

 

 

 

The increase of
knowledge and
liberty brings
discontent.

 

      Kuitenkin todistavat meidän pävaämme kasvavasta jännitykesestä rikkaitten ja työtätekevien luokkien välillä – kasvavasta katkeruudesta työntekijöitten puolelta ja kasvavasta vakaumukesta rikkaitten keskuudessa, että ainoastaan lain voimakas käsivarsi voi suojella sitä, minkä he luulevat oikeuksikseen.   

     Siksi lähenevät rikkaat yhä enemmän hallituksia, je työtätekevät joukot, jotka alkavat ajatella, että lait ja hallitukset ovat olemassa rikkaitten avustamiseksi ja köyhien sortamiseksi, kallistuuvat yhä enemmän sosialidemokratiaan, kommunismiin ja anarkismiin, luullen, että he tällä tavalla parhaiten ajavat asiaasa, käsittämättä, että huonoin ja kallein hallitus on parempi kuin ei mikään hallitus.

     Moni raamatunpaikka osoittaa selvästi, että tämä on sen hädän luonne, jossa nykyiset siviili-, yhteiskunnalliset ja uskonnolliset järjestelmät häviävät.  Juuri tähän johtaa enenevä tieto ja vapaus ihmisen henkisen, siveellisen ja ruumiillisen epätäydellisyynäitä raamatunkohtia.  Tässä voimme kiinnittää huomion muutamiin harvoihin monien jokossa.  

     Ohimennen humautamme lukijoillemme, että monet Vanhan testamentin ennustukset, joissa Egyptillä, Babylonilla ja Israelilla on niin humattava sija, eivät tarkoittaneet ainoastaan ensimäistä kirjaimellista vaan myöskin toista ja suurempaa täyttymistä.  Siten täytyy esim,  ennustus Babylonin lankeemisesta j. n. e. näyttää suurimmassa määrässä liiotellulta, [360] ellemme ajattele niin hyvin kuvannollista kuin kirjaimellista Baabelia.

       Ilmestyskirja sisältää ennustuksia, jotka kirjoitettiin paljon sen jäkeen kuin todellinen Babylon oli raunioina, ja jotka siis soveltuvat ainoastaan kuvannolliseen Babyloniin.  Mutta suuri yhtäläisyys profetain sanojen kanssa, jotka nähtävästi kohdistettiin suorastaan kirjaimelliseen Babyloniin, osoittaa siis, että nämä erityisessä merkityksessä koskivat kuvannollista Babylonia.  

     Tässä suuremmassa toteutumisessa esittää Egypti maailmaa, Babylon esittää nimiseurakuntaa, jota kutsutaan kristillisyydeksi, kun taas Israel, kuten olemme osoittaneet, usein esittää koko maailmaa sen vanhurskautetussa tilassa, johon se tulee – sen ihannaa kuninkaallista papistoa, sen pyhiä levittoja sekä sen uskovaa ja valvovaa kansaa, joka on vanhurskautettu sovintouhrin perustuksella ja saatettu sovintoon Jumalan kanssa.

      Israelille luvataan siunaukset, Egyptille vaivat ja voimmakkaalle Babylonille ihmeellinen, täydellinen ja iankaikkinen kukistus.  Suuren myllynkiven tavoin heitetään se mereen (Ilmestysk. 18: 21), eikä sitä koskaan ennalleenaseteta, vaan se saa osakseen iankaikkisen ylenkatseen.


 

 Egypt.jpg (14193 bytes)
Egypt = World
To receive plagues


 

Babylon2.jpg (61901 bytes)
Babylon = Nominal Church
To be overthrown and destroyed


 

ISTemple2.jpg (8529 bytes)
Israel = Justified World
To receive blessings of reconciliation with God

PKCries1.jpg (5485 bytes)

 

"Behold, the hire
of the laborers
who have reaped down your fields,
which is of you
kept back
by fraud,
crieth;

"And
the cries
of them
which
have reaped
are entered
unto the ears
of the Lord
of Sabaoth."
James 5:4

 

Erityinen hätä niille, jotka ovat koonneet aarteita näinä viimeisinä päivinä.

     Apostoli Jaakob viittaa tähän hädän päivään ja selittää, että se on tulos taistelusta pääoman ja työn välillä.  Hän sanoo:

»Kuulkaa nyt, te rikkaat:  itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa.  Teidän rikkauteene on mädännyt [on menettänyt arvonsa], ja teidän vaatteenne ovat koin syömät; kultaane ja hopeanne on ruostunut, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan ja syövä lihanne ninkkuin tuli.

»Olette koonneet aarteita näinä viimeisinä päivinä.  Katso työmiesten palkka, jonka olette heiltä, vainioittenne niittäjiltä, pidättäneet, huutaa, ja [361] leikkuumiesten valittelut ovat tunkeneet Herran Sebaotin korviin».  (Jaakob 5: 1 – 4.)

     Hän lisää, että se luokk, koka joutuu vaikeuksiin, on tottunut ylellisyyksiin, jotka suurimmaksi osaksi ovat saavutetut toisten kustannuksella, joiden joukossa oli muutamia vanhurskaita.  Näiltä viimeksimainituilta on puserrettu ulos heidän elämänsäkin, koska he eivät tehneet vastarintaa.  

     Apostoli kehoittaa »veljiä» kärsivällisinä tyytymään osaansa, muodostui se sitten minkälaiseksi tahansa, ja katsomaan ylöspäin odottaen vapahudsta Herran kautta.  Juuri tämä asianintila voidaan nyt nähdä lähestyvän, ja ulkona maailmassa, niiden keskuudessa, jotka ovat valveilla »menehtyvät ihmiset peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maapiiriä. »  

     Kaikki tietävät, että nykyaika koettaa painaa työpalkkoja alaspäin, paitsi siellä, missä hinnat keinotekoisesti pysytetään korkealla tai kohoitetaan työmiesten liittojen, lakkojen j. n. e. kautta.  Katsoen joukkojen nykyiseen ajatustapaan voivat kaikki nähdä, että on ainoastaan ajan kysymys, milloin kärsivällivällisyys on saavuttanut huippunsa ja kapina varniasti on seurauksena.  

     Tämä tekee pääoman levottomaksi, ja se otetaan silloin pois liikkeistä ja teollisuudesta ja sijoitetaan holveihin ja aarrekammioihin, jossa se omistajansa suureksi harmiksi itse kuluttaa itsensä niiden menojen kautta, jotka johtuvat sen suojelemisesta, sen ollessa jouilaan.  Tämä puolestaan varmasti aikaansaa yleisen epävarmuuden, vararikkoja ja liike-elämän lamautumisen, koska liikkeet pääasialliesesti toimivat luotolla.  

     Tästä kaikesta seuraa luonnollisesti, että kymmenet tuhannet, jotka työllään ansaitsevat jokapäiväisen leivän, tulevat työttömiksi, ja maailma tulee täyteen kulesksijoita ja sellaisia herkilöitä, jotka tarpeittensa tyydyttämiseksi eivät välitä mistään laeista.  

     Silloin tapahtuu profetan kuvauksen mukaan (Hesekiel 7: 10 – 19):  Ostaja älköön iloitko ja myyjä älköön surko, sillä hätä kohtaa kaikkia, eikä omaisuukaikki [362] delle löydy mitään varmuutta.  Silloin  kädet riipuvat velttoina, ollen voimattomat hädän auttamisessa.  

     Hopeansa he heittävät kaduille ja kullan pitävät saastaisena.  Heidän hopeansa ja kultansa eivät voi pelestaa heitä Herran vihan päivänä.


BreadLine.jpg (15941 bytes)
1930 Bread Line NYC


Unemployment.jpg (9696 bytes)
1931 4 Million Jobless


SoupLine.jpg (10542 bytes)
1933 Soup Line

 

 

 

"They
shall cast
their silver
in the streets,
and their gold
shall be
removed;

"Their silver
and their gold
shall not be able
to deliver them
in the day
of the wrath
of the LORD..."
Ezekiel 7:19

     Älköön unohdettako, että vaikkakin Israelin kansallisen olemassaolon viimeiset neljäkymmentä vuotta muodostivat hädän ajan, tämän kansan »koston päivän», joka päättyi heidän kansallisen olemassaolonsa täydellisellä tuhoamisella, heidän vihanpäivänsä oli kuitenkin ainoastaan varjo eli kuva vielä suuremmasta ja laajakantoisemmasta hädästä, joka kohtaa nimkristikuntaa, samoinkuin heidän kansansa historia sinä aikana, jolloin he olivat Jumalan suosion esineenä, oli esikuva evankeliumikaudesta, joka etempänä ratkaisevasti todistetaan.  

     Kaikki näkevät niinmuodoin, minkätähden nämä ennustukset Herran päivästä kohdistettiin enemmaän tai vähemmän suoranaisesti Israeliin ja Jerusalemiin, vaikkakin eri kohtien yhteydestä selviää, että niiden täydellinen toteutuminen käsitää koko ihmiskunnan.

    Ottakaamme toinen profetallinen todistus (Sefanja 1: 7 – 9, 14 – 18): »Herra on valmistanut teurasuhrin, hän on pyhittänyt kutsuttunsa».  

     [Vertaa Ilmestysk.  19:  17.]   

»Ja on tapahtuva Herran teurastuspäivänä, että minä etsiskelen ruhtinaita ja kuninkaan poikia ja kaikkia, jotka pukevat itsensä muukalaisten vaatteisiin; ja minä etsiskelen kaikkia, jotka kynnyksen ylitse hyppäävät sinä päivänä, jotka täyttävät Herransa huoneen väkivallalla ja petoksella».  

wpe141.jpg (40776 bytes)
Destruction of
Jerusalem - 70 A.D.
A picture of trouble
upon Christendom

     Tämä ei osoita ainoastaan, että rikkaus ja valta kukistuu tänä hädän aikana, vaan myöskin, että ne, jotka silloin toimivat taivaan välikappaleina nykyisten järjestelmien tuhoamisessa, saavat rangaistuksensa yhtä epäoikeutetusta ja väärästä menttelytavastaan; sillä tuleva hätä kohtaa kaikkia luokkia ja saatava kaikki ihmiset ahdistukseen.
[363]

The trouble involves
all classes.

Czar.jpg (7431 bytes)
March 1917
Czar Nicholas II of Russia abdicates

Bolshevik3.jpg (24151 bytes)
November 1917
Bolshevik
Revolution

Bolshevik1.jpg (9885 bytes)

Bolshevik2.jpg (12498 bytes)

Bolshevik4.jpg (18643 bytes)

BerlinWall2.jpg (50094 bytes)
November 10, 1989
Berlin Wall,
symbol of Communist
oppression,
comes down

Ceausescu.jpg (22291 bytes)
December 25, 1989
Communist Dictator Nicolae Ceausescu executed

Herran päivä on läsnä, se lähestyy sangen kiireesti.

»Herran suuri päivä on lähellä, se lähestyy sangen kiireesti.  Kuule, se on Herran päivä!  haikeasti huutavat silloin sankarit.  

»Se päivä on vihan päivä, hädän ja ahdistuksen päivä, häviön ja hävityksen päivä, pimeyden ja sumun päivä.  [epävarmuus ja synkät aavistukset ahdistuksen ohella], pilven [hädän] ja synkeyden päivä, pasunan [sitsemännen vertauskuvallisen pasunan, joka kaikuu koko tänä hädän päivänä – jota myös kutsutaan Jumalan pasunaksi, koska se liittyy tämän Herran päivän tapauksiin] ja sotahuudon päivä varustettuja kaupunkeja ja korkeita linnoja vastaan [voimakkaitten ja hyvin varustettujen hallitusten äänekkäitä ja toisiaan vastassa olevia tuomion julistuksia].  

»Ja minä saatan ihmisille ahdistuksen, niin että he kulkevat niinkuin sokeat [hapuillen tietämättömyydessä, tietämättä mitä heidän tulee tehdä], sillä Herraa vastaan he ovat syntiä tehneet; ja heidän verensä vuodatetaan niinkuin tomu ja heidän lihansa niinkuin loka.  

»Ei heidän hopeansa eikä heidan kultansakaan voi heitä pelastaa Herran vihan päivänä [vaikkakin rikkaus ennen voi varustaa heidät kaikella yiellisyydellä ja mukavuudella], ja hänen kiivautensa tulessa kuluu koko maa.  Sillä äkillisen lopun hän tekee kaikista maan [rikkaista] asukkaista».  

     [Tämä hävitys tuhoaa rikkaat siinä merkityksessä, että he lakkaavat olemasta rikkaita, vaikka se epäilemättä myöskin merkitsee monen ihmiselämän menettämistä kaikissa luokissa].

     Me emme seuraa profettoja heidän yksityiskohdissaan, kun he eri puolita kuvaavat tätä hädän päivää, vaan tahdomme lyhykäisyydessä tutkia loppuun asti profan viimeksi viittaaman ajatuksen, nimittäin että profan viimeksi viittaaman ajatuksen, nimittäin että Jumalan kiivauden tulessa kuluu koko maa.  Profetta palaa tähän samaan tuleen (Sefanja 3:  8, 9), sanoen: 

 

"For then will I turn to the people
a pure language,
that they may
all call upon the name of the LORD,
to serve him with one consent."
Zephaniah 3:9


Bible10HandsA.jpg (2600 bytes)


The fire
of God’s zeal
is symbolic,
not a literal fire.

»Odottakaa minua, sanoo Herra, [364] kun minäkin aikanani nousen saaliille, sillä minun oikeuteni on koota kansat yhteen, kunnes minä saatan valtakunnat kokoon, vuodattaakseni heidän (valtakuntien) päällensä minun kiivauteni, koko minun vihani tulen.  

[Yhteinen harrastus vastustaa nykyisiä hallituksia, lähentää nyt yhä enemmän maan kaikkia kansoja; ja siitä seuraa valtakuntien liittyminen yhteisen varmuuden saamiseksi, joten hätä koskee kaikkia valtakuntia, ja kaikki lankeevat]; sillä minun kiivauteni tulessa koko maa kulutetaan. 

»Sillä silloin [valtakuntien kukistumisen jälkeen, nykyisen yhteiskuntajärjestyksen hävittyä hädän tulessa] minäteen kansain huulet puhtaiksi [annan puhtaan sanan – jota inhimillinen perimätieto ei ole saastuttanut], että he kaikki avuksensa huutaisivat Herran nimeä ja palvelisivat häntä yksimielisesti. »

Tulta käytetään vertauskuvaamaan häđän päivän kiivautta.

     Tämä Jumalan kiivauden tuli on syväsisältöinen vertauskuva, joka osoittaa sen hädän ja hävityksen suuren voiman, joka kohtaa koko maata.  Se, ettei tällä tarkoiteta kirjaimellista julta, kuten muutamat luulevat, ilmenee selvästi siitä, että kansat ovat jälellä sen jälkeen ja tulevat siunatuiksi.  

     Se, että pyhät eivät muodosta jälellejäänyttä kansaa, selviää siitä tosiasiasta, että ne silloin kääntyvät ja palvelevat Herraa, kun sitävastoin pyhät jo ovat kääntyneet.*

 

 

 

 

 

Other symbols
in Scripture.

*)  Me huomautamme tämän sen käsityksen vastapainoksi, jonka mukaan tuli olisi kirjaimellinen ja maa sulaisi kirjaimellisessa merkityksessä j. n. e. 

   Ne, jotka niin ajattelevat, väittävät, saađakseen ylläolevan sopusointuun olettamuksensa kanssa, että pyhät muođostavat sen «kansan« joka tässä mainitaan, ja kun maa on sulannut ja jälleen jäähtynyt, palaavat he takasin maan päälle asuakseen siinä, istuttaakseen viinitarhoja ja syöđäkseen niiđen sađosta ja nauttiakseen kauvan käsiensä töitten heđelmästä.  

   He pitävät tätä nykyistä lyhyttä elämää maan päällä kasvautksena [365] ja valmistuksena maan omistamiseksi ja unohtavat, että tällaisen valmistuksen tulos menisi aivan hukkaan sen tuhatvuotisen tai vielä pitemmän kokemusken avaruuđessa heiđän ođottaessaan maan jäähytymistä – heiđän oppinsa mukaan. 

   Tämä on vakava erehđys, joka johtuu Herran, aposteolien ja profettain kuvien, vertausten, vertauskuvien ja arvoitusten tapaisten lausuntojen liian kirjaimellisesta sovelluttamisesta.  

   Jatkaen tätä eksytystä yhä eđellen väittävät he, ettei ole vuoria eikä meerta tämän tulen jälkeen, koska he eivät voi nähđä, että kaikki nämä, samoin kuin tuli, ovat esikuvia.

Mtn6.jpg (3151 bytes)
Mountains = Kingdoms

     Kaikkialla Raamatussa, missä maata käytetään vertauskuvallisesti, meritsee se yhteiskuntaa: vuoret merkitsevät valtakuntia; taivaat henkisiä hallituksia; meri rauhattomia, kuohuvia, tyytymättömiä kansanjoukkoja.  

     Tuli merkitsee kaiken sen tyhjäksitekemistä, joka poletaan – koski se sitten lustetta, roskaa, maata (yhteiskuntajärjestelmiä) tai mitä tahansa.  Ja kun tulikivi vertauskuvassa liitetään tuleen, kasvaa hävityksen merkitys, sillä ei mikään vaikuta tappavammin kaikkiin elämän muotoihin kuin tulikiven höyryt.

Sky1.jpg (15638 bytes)

Heavens =
Spiritual Powers

EarthGrn1.jpg (8339 bytes)

Earth = Society

Sea2.jpg (6073 bytes)

Seas = Restless
Masses of People

Fire.jpg (10661 bytes)

Fire = Destruction
Brimstone = ly Destruction

 

Peter’s
symbolic
prophecy

 

Flood.jpg (8363 bytes)

     Jos me tämä mielessämme tarkastamme Pietarin vertauskuvallista ennustusta vihan päivästä, niin huomaamme sen olevan täydellisessä sopusoinnussa profettain todistusten kanssa.  Hän sanoo:

 »Vesitulvaan hukkui silloinen maailma.  (Kirjaimellinen maa tai kirjaimellinen taivas ei silloin lakannet olemasta, vaan silloinen hallitus eli asiain järjestys, joka oli ennen vedenpausumiusta, hävisi).  Mutta nykyiset taivaat ja maa (nykyinen talous) ovat samalla hänen (jumalallisen vallan) sanallaan säätetyt, tulelle tallennetut».  

     Se seikka, että vesi oli kirjaimellista, johtaa muutamat uskomaan, että tulen täytyy myöskin olla kirjaimellinen, mutta tämä ei mitenkään ole seuras.  

     Todelliset kivet muodostivat kerran Jumalan temppelin, mutta tämä ei muuta sitä seikkaa, ettei seurakuntaa, joka on todellinen temppeli, ja joka on rakennettu henkiseksi huoneeksi, pyhäksi temppeliksi, [366] ole rakennuttu maallisista aineista.  

     Nooan arkki oli myös kirjaimellinen, mutta se oli esikuva Kristuksesta ja siitä voimasta hänessä, joka täyttää jälleen ja uudelleen järjestää yhteiskunnan.

 

"World That Was" =
Social Order
before the Flood

Temple of God
=
True Church

Noah's Ark
=
Christ

Present Heavens
and Earth
=
Present Ecclesiastical and Social Order


Flood1.jpg (4137 bytes)


wpe762.jpg (3598 bytes)


Noah2A.jpg (3653 bytes)

 


SandSeaF.jpg (2141 bytes)

 

The symbolic
heavens
and earth
will pass away
in the great trouble.

"Nevertheless
we,
according
to his promise, look for
new heavens
and
a new earth, wherein
dwelleth
righteousness."
II Peter 3:13

Earth1.jpg (8558 bytes)
"...the earth
abideth
for ever."
Ecclesiastes 1:4

Peter.jpg (15486 bytes)
Apostle Peter

John.jpg (16054 bytes)
Apostle John

Paul.jpg (16151 bytes)
Apostle Paul

 

The Prophet Malachi’s symbols

FireBlk.jpg (3066 bytes)

Vertauskuvalliset taivaat ja vertauskuvallinen maa 
häviävät suuressa häđässä.

Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas [huomaamatta] ja silloin taivaat [nykyiset vallat ilmas a, joiden päämies eli ruhtinas on Saatana] katovat ryskeellä ja alkuaineet hajovat kuumuudesta ja maa [yhteiskunnalliset järjestykset] ja kaikki mikä siinä on tehty [ylpeys, luokkaero, ylimystö, kuninkuus] palavat . . . Taivaat hehkuen hajovat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat!  

Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita [uutta henkistä valtaa – Kristuksen valtakuntaa] ja uutta maata [uutta maallista yhteiskkuntaa, joka on järjestetty uudelle perustukselle – rakkauden ja oikeuden perustukselle väkivallan ja sorron asemasta].  – 2 Pietarink.  3:  6, 7, 10 – 13.

    Tulee muistaa, että muutamat apostoleista olivat myös profettoja – erittäin  Pietari, Johnannes ja Paavali.  Kun he apostoleina olivat Jumalan puhetorvia selittäessään ennen eläneitten profettain lausuntoja seurakunnan rakennukseksi, käytti Jumala heitä myöskin profettoina ennustaakseen tulevia asiota, jotka sitä myöten kuin niiden täyttymisen aika tulee ovat  »ruokaa aikanaan» uskon huonekunnalle.  

     Tämän jakamiseksi herättää Jumala aikanansa tarkoitukseen soveltuvia palveliijoita eli selittäjiä.  (Katso Herran esitystä tästä asiasta – Matteus 24: 45, 46.)

       Profettoina apostolit pantiin eli elvytettiin kirjoittamann asioita, joiden aika ei silloin vielä ollut tullut, ja joita he sentähden, samoin kuin Vanhan testamentin profetatkin (1 Pietarink. 1:  12, 13), voivat ymmärtää ainoastaan epätäydellisesti.  Heidän sanojaan niinkuin näidenkin, johdettin ja valvottiin kumminkin [367] erityisesti, joten heidän sanoillaan on sellainen ajatuksen syvyys, jota he eivät ajatelleet, kun he käyttivät niitä.  

     Täten johtaa ja ruokkii Jumala itse alituisesti seurakuntaa, käytti hä sitten puhetorvenaan ketä tahansa.  Tämän ajatuksen täytyy antaa suurempaa uskallusta ja luottamusta Jumalan sanaan, huolimatta sen muutamien puhetorvien puutteellisuuksista.

Ylimielisyys ja sorto kulutetaan kokonaan.

    Profetta Malakia (4: 1) puhuu tästä Herran päivästä käyttäen samallaista vertauskuvaa.  Hän sanoo: 

»Sillä katso, se päivä tulee, palava niinkuin pätsi, ja kaikki ylönkatsojat ja kaikki jumalattomat tulevat akanoiksi, ja heidät on polttava tuo tuleva päivä . . . niin ettei se jätä heille juurta eikä oksaa».   

     Ylpeyden ja jokaisen muun syyn, josta voisi johtua pöyhkeyttä ja sortoa, hävittää suuri hätä Herran päivänä ja tätä seuraava kurinpito tuhatvuotiskautena, jonka viimeistä toimenpidettä kuvataan Ilmestysk.  20: 9

Haughtiness
and oppression
will be entirely consumed.

     Mutta vaikka ylpeys (joka kaikissa muodoisaan on syntinen ja inhoittava) kokonaan hävitetään, ja kaikki ylpeät ja ne, jotka haluavat harjoittaa pahaa, tuhotaan täydelleen, niin ei siitä seuraa, ettei tällä luokalla olisi toivoa kääntymisestä ja parantumisesta.  

     Ei, kiitetty olkook Jumala: kuk Jumalan vanhurskauden vihan tuli palaa, tahtoo tuomari antaa tilaisuuden muutamien tempaamiseksi tuosta kuluttavasta tulesta (Juuda 23), ja ainoastaan ne, jotka ylönkatsovat sen avun, joka heille tarjotaan, hukkuvat ylpeydessään, koska he ovat tehneet olemuksensa osaksi jokaisen uudistuksen vastustamisen.

 

 

 

TabAltar1.jpg (8735 bytes)

     Sama profetta antaa toisen kuvauksen tästä päivästä (Malakia 3: 1-3), jossa hän jälleen tulen kuvassa esittää, miten Herran kansa puhdistetaan ja siunataan ja viedään lähelle häntä, kun eksytyksen [368] kuona palaa pois:  

»Liiton enkeli, jota te haluatte; katso hän tulee, sanoo Herra Sebaot.  Mutta kuka voi kestää hänen tulemisensa päivää ja kuku voi seisoa (kestää koetusta), kun hän ilmaantuu?  

»Sillä hän on niinkuin sulattajan tuli ja niinkkuin pesijän saippua.  Ja hän istuu ja sulattaa ja puhdistaa hopean; ja hän puhdistaa Levin pojat [esikuvia uskovaisista, joista ensimäiset eli etevimmät kuuluivat kuninkaalliseen papistoon] ja kirkastaa heidät niinkkuin kullan ja niinkuin hopean.  Silloin he tuovat Herralle ruokauhria vanhurskaudessa».

Symbolic fire
will utterly destroy every error.

 

 

Gold, Silver and Precious Gems symbolize Divine Truths and Corresponding Character

GemGold.jpg (8860 bytes)
GemRuby.jpg (2894 bytes)
GemBlu.jpg (3446 bytes)
GemOrg.jpg (5045 bytes)
GemGrn.jpg (6010 bytes)
GemPurp.jpg (5350 bytes)
GemDia.jpg (3812 bytes)

     Paavali mainitsee tästä samasta tulesta ja puhdistuksesta, jonka esineenä uskovaiset ovat Herran päivänä (1 Korinttol. 3:  12—15), tehden sen tavalla, joka täydellisesti osoittaa, että vertauskuvallinen tuli hävittää kaiken ekstyksen ja puhdistaa uskon.  

     Selitettyään, että hän tarkoittaa ainoastaan niitä, jotka rakentavat uskonsa ainoalle tunnustetulle perustukselle, Jeesuksen Kristuksen suorittamalle lunastustyölle, hän sanoo:  

»Jos joku rakentaa [luonteen] tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä [jumalallisista totuuksista] ja vastaavia luonteenominaisuuksia, tai] puusta heinistä tai oljista [ihmisten arveluitten ja ennakkoluulojen eksytyksistä ja vastaavaa epävarmaa luonnetta] niin kunkin teko on tuleva näkyviin [todellinen luonne on paljastuva]; sillä se päivä on saattava sen ilmi, koska se tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva minkälainen kunkin telo on».  

     Varmaankin täytyy kaikkein ennakkoluuloisimmankin myöntää, että tuli, joka koettelee henkistä työtä, ei ole kirjaimellinin tuli; mutta tuli on sopiva vertauskuva, jota käytetää kuvaamaan sen asiaintilan täydellistä tuhoamista, jota kuvataan puulla, heinillä ja oljilla, kun sitävastoin sama tuli ei kykene hävittämään sitä uskon ja luonteen rakennusta, joka on rakennetu jumalallisen totuuden kullasta, hopeasta ja jalokivistä sekä perustettu Kristuksen lunastusuhrin kalliolle.

     [369] Paavali osoittaa tämän sanoesaan:  »Jos jonkun tälle perustukselle [Kristukselle] rakentama rakennus kestää, on hän saava palkan.  [Hän saa palkkansa sen mukaan kuinka uskollinen hän on rakentamisessa, aina sen mukaan kuinka hän on käyttänyt totuutta kehittääkseen totista luonnetta – puettuna Jumalan koko sota-asuun], mutta jos jonkun rakennus palaa poroksi, joutuu hän vahinkoon [menettäen palkan uskottomuutensa tähden] mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi» – kärventyneenä, itsensä polttaneena ja säkähtyneenä. 

     Kiakki, jotka rakentavat Kristuksen lunastuksen kallioperustukselle, ovat varmassa asemassa: Ei kukaan, joka luottaa Kristuksen vanhurskauteen verhonaan, joudu kokonaan häpeään. Ainoastaan ne, jotka tahallaan  hylkäävät hänet ja hänen työnsä, saatuaan selvän, täyden tiedon siitä, ovat vaarassa joutua toiseen kuolemaan. – Hebrealais.  6:  4 – 8; 10: 26 – 31.

A storm
symbolizes
the trouble
of the Day
of the Lord.

SkyStorm4.jpg (4875 bytes)
SkyStorm5.jpg (12579 bytes)SkyStorm6.jpg (25061 bytes)
SkyStorm7A.jpg (2681 bytes)

Jumalamme on kuluttavainen tuli.

     Vielä eräällä tavalla kerrotaan vertauskuvallisesti tästä hädästä Herran päivänä.   Apostoli osoittaa (Hebreal. 12: 26-29), että lakiliiton antaminen Siinailla kuvasi uuden liiton toimeenpanemista maailmassa tuhatvuotiskauden eli Kristuksen hallituksen alussa.  

    Hän sanoo, että esikuvassa Jamalan ääni tärisytti kirjaimellista maata, mutta että kän nyt on luvannut sanoen:  »Vielä kerran [viimeisen kerran] minä järkytän maan, jopa taivaankin».  

    Apostoli liittää tähän selityksen, sanoen:  »Tuo [lausunto vielä kerran], osoittaa, että ne, jotka jäkkyvät, koska ovat luotuja [tehdyt, väärät, epätodet], tulevat muuttumaan, jotta ne, jotka eivät järky [ainoastaan todet, vanhurskaat asiat] pysyisivät.  Siispä, koska saamme valtakunnan, joka ei järky, oikaamme kiitollisia ja sitten palvelkaamme Jamalaa, hänelle mielihyväksi, [370] phyhällä kunnioituksella ja pelolla; sillä (niinkuin on kirjoitettu) meidän Jumalamme on kuluttava tuli.»  

    Täten me näemme, että apostoli käyttää myrskyä kuvaamaan hätää tänä Herran päivänä, jota hän ja toiset muualla kuvaavat tulella.  Samat tapaukset, joita tuli kuvaa, esiintyvät tässä, nimittäin kaikkien väärien käsitysten poistaminen sekä uskovaisista että maailmasta.  

     Silloin poistuvat eksytykset Jumalan suunnitelman, luonteen ja sanojen suhteen, samoin kuin väärät käsitykset yhteiskunnallisista ja siviili-suhteista.  On todellakin hyvä asia, että kaikki vapautuvat näistä tekeleistä, jotka suureksi osaksi ovat johtuneet ihmisen omista turmeltuneista taipumuksista, samoin kuin Saatanan, vanhurskauden ilkeämielisen vihollisen, viekkaasta kekseliäsyydestä.